lauantai 30. kesäkuuta 2012

Pienelle prinsessan alulle

Heippa! Loma senkun jatkuu, vaikka kesäiset lomasäät antavat itseään vielä odottaakin...tuntuu paremminkin syyslomalta, varsinkin jos ikkunasta vilkuilee ulos:))
Mutta, tässäpä pienelle prinsessalle tehty kortti. Simppeleillä koristuksilla,ettei tule kiusausta pienemmille sisaruksille nyhtää niitä irti :)
Inkidon taustapaperilla ja Magnolian stansseilla, 
(lukuunottamatta QuicKutzin kirjaimia ja numeroa) 
kimallusta ja Glossyä tehosteeksi ja siinä se.

Ihanaa viikonlopun jatkoa :))
Ja kiva kun kävit poikkeamassa!

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

DT-P*skarteluhaaste#147 *moottorin jylinää*

Heipä hei taas P*skarteluhaasteen merkeissä!
Tällä kerralla olenkin ihan minä itte saanut päättää haasteen aiheen...eli moottorin jylinää kuunnellaan seuraavan kahden viikon ajan :)
Ajattelin ensin tehdä miehisen kortin, mutta olin hankkinut tämän ihanan Kraftin'Kimmien autoilevan leidin, niin päästinpä hänet sitten kaasuttelemaan kesätunnelmissa.
Paperit on  OA:n jotain taivaan vanhoja.
Jeps, tää lomalainen jatkaa lomapuuhiaan tekemällä sitä mikä kulloinkin tuntuu parhaalta.
Tänään ainakin koruillaan lasten kanssa,
 ruokailutilan pöytä oli jo tiistaina valloitettu helmillä ja ihanilla koruvärkeillä :))
(oma askarteluhuoneeni kun on aina ja ikuisesti paperikaaoksen kourissa, 
joten ainoa keino oli laajentaa reviiriä....)

Ihania kesäpäiviä Sinulle, joka täällä piipahdit!
 

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Hullu tiedemies

 
Heippa!
Juhannuksesta ollaan selvitty kotiin asti, ihanaa. Mökkeiltiin tuttuun tapaan, jo juhannusperinteisiksi muodostunein menoin. Onneksi sääkin suosi sunnuntaita lukuunottamatta :)
Tässäpä kuitenkin taas uutta korttia näytille, tämä tuotos meni idearikkaalle keksijälle, jolla mielikuvitusta ei puutu. Pyydettiin hullu tiedemies -teemalla korttia ja googlettamalla löysin tämän kuvan, jonka tulostin valokuvapaperille. Paperit on Simple stories'n, leimat Pammun ja Merjan setistä, numerot QuicKutzilla stanssattuja ja Glossyllä kuorrutettuja.
 Ruuvihaaraniittejä koristeeksi ja siinäpä se :)

Se olis loma nyt :)
Kiva kun poikkesit moikkaamassa!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

DT-P*skarteluhaaste #146 *pirteää ja kesäistä*

 
Kesäistä keskiviikkoa P*skarteluhaasteesta!
Tällä kertaa haasteen aihe on hyvinkin ajankohtainen, eli
 *PIRTEÄÄ  JA KESÄISTÄ*
Ja nyt kesän ajan haasteet pyörivät kahden viikon välein, niin varmasti on kaikilla hyvää aikaa osallistua kesälomankin aikana :))
Minun väripläjäys on nimpparikortti kummitytölle, leimat CC.Designs ja Magnolia. 
Stanssit Magnolia. Paperit OA:n vanhempaa settiä. 
(Mulla näitä vanhempiakin papereita meinaan riittää aina vaan, 
kun olen melkoisen kova paperin hamstraaja
sekä kaiken kukkuraksi sitten vielä hilloankin niitä :) )

Jeps, mutta olen kovasti iloinen, että piipahdit!
Nyt kipin kapin haasteen pariin :)

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kortteja pienille pojan-viikareille

 Heippa ja leppoisaa lauantaita :)
Tässäpä näytille parin korttia pienille vekkuleille pojan-viikareille.
Perinteisissä poitsuväreissä tottakai.
Simppeliä toteutusta ilman irtokoristeita,tiedättehän ne pienet uteliaat sormet, jotka ihan väkisin nyppivät irti kaiken jos vaan otteen saa.....
Leimakuvat Lilin ja WOJ:n
 
Nautiskellaan viikonlopun kiireettömyydestä ja lapsien kesäloman riemusta :)
Meilläkin hankittiin tytöille Särkänniemen kausikortit, että pääsevät huvittelemaan sydämensä kyllyydestä aina kun on aikaa :)) 
Kiva kun kävit kurkkaamassa!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

DT-P*skarteluhaaste #145 *värilastu*

Heissulivei!
Juu, näin se vaan on, että viikko taas vierähti edellisestä P*skishaasteesta.
Nyt onkin jälleen astetta vaikeampaa haastetta luvassa, kun heitetään värilastut taas kehiin :)
.... mulla ainakin tuottaa  juuri oikeiden värien löytäminen suurta "tuskaa", 
mutta aina ollaan selvidytty :)
Artin ihanat leidit pääsi esille ekaa kertaa, tämä leima on oikeasti "yhtä tyttöä leveämpi",
 eli olen yhden leidin jättänyt tylysti leimaamatta,
 koska muuten leimakuva olisi vähän liian suuri tähän 15x15cm korttiin.
Tässä vielä värilastu näytille.
 Kiva kun poikkesit kurkkaamaan, nyt suin päin haasteen pariin!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Vintagea 5-kymppiselle

Leppoisaa sunnuntaita!
 Vaikka ikkunasta näkyy pilvinen ja harmaa sää, 
eipä haittaa kun muuten on hyvä fiilis ja lapsillakin alkoi kesäloma :)) 
Tässäpä esille 5-kymppiselle päivänsankarille tehty punasävyinen kortti vintagen hengessä. Toivottiin pilkkupaperia ja onneksi mulla oli tätä Echo parkin hillitympää kuosia :) Jälleen tuo Magnolian stanssilla tehty kukka, en vaan kyllästy siihen ikinä. Kiekurat ja tagi tehty myös Magnolian stansseilla. Nuottiavaimen lisäsin kuoroharrastusta kuvaamaan.
Kivaa alkavaa viikkoa kaikille täällä piipahtaville :))
Toivottavasti blogini sivut aukeavat nyt nopeammin,
sivujen latautuminen on viime aikoina ollut tosi kökköä ja hidasta, höh  :/

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...